HOIVANANTAJAN PÄIVÄKIRJA: Terveys järjestykseen 

Tänään meillä on aikaa järjestellä paikkoja, Anna ilmoittaa heti ovella. Hän kertoo, ettei ruokaa nyt tarvitakaan kovin paljon, joten kauppareissulle ei ole tarvetta. Sitä paitsi hänellä on iltapäivällä menoa. 

Käärimme hihat ja käymme sängynaluslaatikon kimppuun. Löydämme paljon pölyä ja pois heitettävää. Ikivanhoja, haalistuneita kuitteja, esitteitä asunnoista, joihin muuttamisesta Anna muinoin haaveili, ilmaiseksi saatuja rumia joulukortteja, käyttöohjeita laitteisiin, joita ei enää ole olemassakaan… Kaikkea sitä kertyykin tilaa viemään, harmittelee Anna, joka kertoo olleensa milteipä intohimoisen järjestelmällinen ennen näkönsä heikentymistä.  

Inventoinnin ohessa Anna esittelee laitteen, joka vartioi yöpöydällä hänen sydämentahdistintaan. Kone tunnistaa sen lähietäisyydeltä, tarkkailee sen toimintaa ja on määräajoin yhteydessä sairaalaan. Jos havaitaan jotakin hälyttävää, kuten poikkeuksia sydämen rytmissä, kohta soi puhelin ja varataan lääkäriaika. Kerran niin kävikin. Miten ihmeessä laite osaa Annaa lukea, ihmettelemme molemmat – mutta pääasia, että lukee. Siksi onkin oltava tarkkana, ettei laitteen johto irtoa, kun imuroin. 

Terveysaapisen äärellä 

Anna on helpottunut, kun sängyn alla piilotelleet pölylautat saadaan imuroitua ja pois heitettäväksi valikoituu vino pino turhaa paperia. Kun hän pyytää etsimään lääkelistan ja pakkaamaan hammasharjan, selviää, että iltapäivän meno onkin sairaalakäynti, jalkoihin tehtävä pallolaajennus. Operaatio kuulostaa suurelta ja vakavalta, mutta Anna tuhahtelee, että onhan hänelle niitä tehty, niin monta ettei edes laskuissa pysy. Jännitys alkaa silti näkyä konkarissakin, mitä pitemmälle kello ehtii. Anna kävelee edestakaisin, varmistelee, onko kaikki pakattu, vilkuilee kelloa, pyytää tarkistamaan, monelta taksi tuleekaan. 

Lounasaika saa Annan onneksi rauhoittumaan. Keitän meille teet ja täytän Annalle herkkusämpylän: lämminsavulohta, majoneesia ja salaattia. Syödessämme lehteilen Annan ”terveysaapista”, paksua mappia, jossa on eri väriset välilehdet eri kehonosille: vatsa, sydän, keuhkot, silmät. Lisäksi on omat osionsa resepteille ja allergioihin liittyville papereille. Siinäkin näkyy Annan järjestelmällisyys – sekä karttunut elämänkokemus. Hän innostuu kertomaan läpi käymistään leikkauksista, tutkimuksista, arvoituksiksi jääneistä oireista ja voinnin vaihteluista laidasta laitaan. Sisukkaan selviytyjän ääni voimistuu taas. Vuosikymmenten varrella on kertynyt kunnioitettava määrä tietoa, samoin sitkeyttä, jota ei voi olla ihailematta.  

Vielä ennen taksin tuloa kulutamme aikaa käymällä läpi pinkan papereita, siivilöimme erilleen kaiken terveyteen liittyvän: reseptit, epikriisit, varatut lääkäriajat, hoito-ohjeet, lausunnot. Sitten etsimme niille paikat mapista. Lopuksi kastelen kukat, jotta ne varmasti pärjäävät, vaikka Annan sairaalareissu venähtäisikin. Saatan Annan alaovelle ja odottelen hänen seuranaan, kunnes taksi saapuu. 

”Ensi viikolla kipitellään sitten ihan kuin uusin jaloin”, Anna virnistää hyvästiksi. 

– Hoivanantaja, Johanna 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *