Kesänviettoa ikäihmisen silmin

Kesäkuu on lähtenyt käyntiin ja kesä on virallisesti täällä. Suvivirret on laulettu taas sadoissa kouluissa viikonloppuna ja lämpö lisääntyy päivä päivältä tuoden lopulta kesähelteet tullessaan. Luonto on vehreä ja kaunis, kukat kukkivat ja linnut laulavat iloisesti. Kesätuuli puhaltaa lempeästi ja järven rannalla tai metsäpolulla voi aistia kesän taikaa. Myös kesän ensimmäiset oman maan herkut ovat jo saatavilla; vihannekset, kasvikset ja marjat ja lisää herkkuja on luvassa pitkin kesää. Päivä on pisimillään, valoa riittää aikaisesta aamusta myöhään iltaan ja juhannus on jo ihan pian täällä. Tämä on varmasti suomalainen kesä!!

Miltä kesä tuntuu ikäihmisen silmin? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun vuosia on jo kertynyt? Nämä samat kesän tunnusmerkit ovat varmasti sekä nuoren että ikäihmisen mielestä ehdottomat ja tärkeä osa suomalaista kesää, mutta iäkkäämpänä niiden merkitys korostuu entisestään. Kun on kuunnellut ikäihmisten tarinoita huomaa, että hetkessä elämisen merkitys ja kyky nautiskella pienistä asioista on taito, jonka vanhempana taitaa paremmin. Ja kesällä tämä todellakin korostuu! Monille ikäihmisille on myös ehdottoman tärkeää saada viettää kesäpäivät omassa kodissa tai mennä kenties omalle mökille tai maalle kauaksi kaupungin hälinästä omiin tuttuihin ja rakkaisiin maisemiin nauttimaan kesän pienistä iloista ja merkityksellisistä hetkistä.

Mitä se hetkessä eläminen sitten oikein on….? Kesän lämpimät päivät houkuttelevat ulos, ja on mukava istuskella pihalla ja seurata sekä aistia kesän tunnelmaa. Lämpö tuntuu hartioilla ja selässä ja ehkäpä yhdestä vaatekerrasta voi luopua. Auringonsäteet osuvat poskille ja nenänpäähän ja se tuntuu hyvältä ja saa mielen piristymään. Tekee mieli istuttaa muutama kesäkukkanen ja alkaa seurata niiden ja muidenkin pihapiirin kasvien kasvua. Se on kuin elämän vertaiskuva. Ulkona ollessa tulee kiinnitettyä huomiota iloiseen lintujen lauluun, ympärillä lenteleviin perhosiin tai pihan poikki juoksevaan oravaan. Välillä voi käydä vähän kuopsuttelemassa maata tai kuljeskella pihalla ja tutustua uusin silmin miltä pihalla tänä kesänä näyttää. Sitten taas voi pysähtyä istumaan ja aistia kesän tunnelmaa. Elämä on tässä ja nyt.

Myös rakkaat sukulaiset ja läheiset ovat kovasti odotettuja vieraita, mikäli asuvat kauempana. Kaukana asuvat ystävät, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset tulevat vierailulle ja pääsee pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia kasvotusten läheisten kanssa ja ehkäpä saa seurata lasten riemukasta kesänviettoa.  Mikä olisikaan parempi tapa saada iloa ja energiaa omaan päivään, kun seurata pienten lasten aitoa iloa, innostusta ja menoa kesäpäivinä.

Toisaalta kesä voi tuoda mieleen myös haikeutta eletystä elämästä. Kesän ollessa kauneimmillaan ajatukset karkaavat monesti menneiden kesien muistoihin nuoruusvuosilta. Moni kesä on voinut olla rakkauden täyteinen ajanjakso puolison kanssa tai silloin on päässyt viettämään ne mielekkäimmät ja ikimuistoisimmat hetket perheen ja ystävien parissa, on tullut matkusteltua ja nautiskeltua elämästä. Ehkä sen vuoksi myös mieli halaajaa niin kovasti viettämään kesää lapsuuden ja nuoruuden maisemiin…. niin, että saisi edes pienen hetken ajatuksissaan elää taas ihania nuoruusvuosia. Jos vanhat kotipaikat ovat vielä olemassa ja sinne on mahdollista palata kesälomalla, silloin sinne kannattaa mennä nautiskelemaan! Ja vaikka muistot tuovat mieleen haikeutta, ehkä suruakin, ja saa tajuamaan elämän rajallisuuden – myös kiitollisuus ja onnellisuus eletystä hyvästä elämästä valtaavat mielen ja elämä tuntuu hyvältä juuri tässä ja nyt.

Toivotamme kaikille ikäihmisille oikein mukavaa ja leppoisaa kesää ja toivomme, että jokainen pääsee nauttimaan kesän tunnelmasta ja kokemaan kesän mukanaan tuomaa hyvää mieltä itselle parhaaksi sopivalla tavallaan.

Aurinkoista kesää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *